Lappi-kirjallisuuspalkinto 2021
Juhani Karilan teokselle Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019).
Yleisön suosikki
Tommi Kinnusen teos Ei kertonut katuvansa (WSOY, 2020).
************************
Valitsija 2021
Dokumenttiohjaaja, taiteilijaprofessori Virpi Suutari valitsi Lappi-kirjallisuuspalkinnon 2021 saajaksi Juhani Karilan romaanin Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019).
Virpi Suutarin perustelut valinnalleen
”Minulla on ollut suuri ilo olla valitsemassa Lappi-kirjallisuuspalkinnon voittaja vuonna 2021. Erityisen otettu olen tästä kunniasta, sillä Lapin maakuntakirjasto on ollut itselleni elämäni tärkeimpiä paikkoja. Lastenosasto ja musiikkikirjasto olivat kovassa käytössä mutta lähtemättömän vaikutuksen teki myös Alvar Aallon suunnittelema tila, joka tuntui yhtä aikaa kodikkaalta ja juhlavalta.
Mukana Lappi-kirjallisuuspalkinnon loppusuoralla olivat esiraadin valitsemat kuusi hienoa ja hyvin erilaista teosta. Tehtäväni ei ollut siis helppo. Olen saanut viime viikkoina sukeltaa Seppo Saraspään 1100-luvulle sijoittuvan historiallisen romaanin maailmaan, Inger-Mari Aikion seksuaalisuutta käsittelevään runouteen sekä Lapin sodan eri vaiheisiin – kahdestakin eri näkökulmasta – Tommi Kinnusen ja Petra Rautiaisen teoksissa. Lappilaisten kyläyhteisöjen elämään minut kuljettivat puolestaan kaksi kirjailijaa, Juhani Karila ja Akseli Heikkilä. Kiitän kaikkia kirjailijoita mieltä rikastuttavista matkoista, joita olen voinut näiden teosten myötä tehdä.
Lopulta päädyin palkitsemaan teoksen, jossa minulle juonta tärkeämmäksi nousi sen omaperäinen kieli ja lauseen rytmi. Tässä teoksessa kirjailijan havaintojen pikkutarkkuus ja kielen mullanmakuinen rouheus nostavat riemullisesti esiin sen humanistisen mutta samaan aikaan hyvin ekologisen maailmankuvan.
Kirjailija on luonut teokseen täysin omalakisen maailmansa, jossa matkataan vaivattomasti mittakaavasta toiseen: stratosfääristä suonsilmäkkeisiin ja sääsken anatomiaan. Teos onnistuu merkillisesti olemaan samaan aikaan realistinen mutta myös sadunomainen ja karnevalistinen. Ylitsepursuileva mutta lakoninen.
Vaikka teos vilisee mitä oudompia luontokappaleita, tunnistin sen fantastisessa kerronnassa myös todellisen Lapin ja sen ihmiset. Kirjailija saakin lukijan rakastumaan erään itälappilaisen seudun kieleen ja sen viallisiin mutta herkkiin ja tunnistettaviin ihmisolentoihin. Kylän asukkaat ottavat elämän äkkiväärät yllätykset ja luonnon tarjoamat taistot vastaan ratkaisukeskeisesti, turhia hötkyilemättä.
Teos houkuttelee lukijan ekofilosofiseen maailmaansa salaa huumorin avulla mutta kasvaa lopulta liikuttamaan, kun päähenkilö onnistuu vaarallisia riittejä suoritettuaan kamppailemaan ulos elämäänsä raskauttavasta syyllisyydestä.
Voittajateos on kirjailijan esikoisromaani ja hänelle voi povata hienoa tulevaisuutta omaäänisenä kertojana.
Lappi kirjallisuuspalkinnon vuoden 2021 voittaja on Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Lämpimät onnittelut voittajalle!”
Palkintoraati
Tiina Heinänen, kirjastonjohtaja, Sompion kirjasto, pj.
Helena Kokko, erikoiskirjastonhoitaja, Rovaniemen kirjasto.
Sari Hakko, kirjastovirkailija, Kittilän kirjasto.
Seija Ålander, informaatikko, Rovaniemen kirjasto.
Palkintofinalistit 2021
1. Inger-Mari Aikio: 69 čuoldda – 69 pylvästä
Inger-Mari Aikion runokokoelman teemana on naisten seksuaalisuus. Runoissa käsitellään asioita, joista harvoin puhutaan ääneen. Runojen itsetuntoiset naiset kertovat suorasanaisesti haluistaan ja nautinnoistaan. Joskus myös pettymykseen on aihetta. Runot ovat aukeamalla suomeksi ja pohjoissaameksi. Suomennos runoilijan ja Helena Sinervon, kuvitus Sunná Valkeapään.
Inger-Mari Aikio (s. 1961) on saamelainen kirjailija, runoilija, elokuvantekijä, toimittaja ja kääntäjä, nykyisin vapaa taiteilija. Vuonna 2015 Aikio sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Hän asuu Utsjoella.
2.Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet, WSOY
”Te vieläkin kalastatta tyihää jokea.” sanoo Eeva, joka palaa kotikyläänsä jossakin Tornionjoen varrella. Joki on elämän vertauskuva, sen antaja, äidin sijainen. Mutta joki on tyhjä vaikka se virtaa ja siihen voi hukkua. Missä ovat kalat, missä on elämä? Äitiä ei enää ole, eikä Eevan punaisia tuulen pieksemiä liekkejä – hiuksia. Eevan sydän on kostoa täynnä, eikä siltä välty kukaan häntä vastaan rikkonut. Romaani kertoo ahdistuksesta, pahoinvoinnista, surusta ja väärinkäytöksistä niin ihmisiä kuin luontoa vastaan. Heikkilä kirjoittaa maagisen maailman lukijan koettavaksi.
Akseli Heikkilä (s. 1984) on kotoisin Tornionlaaksosta Kukkolan kylästä. Hän on toiminut mm. musiikkitoimittajana ja verkkotuottajana ja opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.
3.Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys, Siltala
Peijoonit, hattarat, väkiyön karnevaalit ja muut erikoisuudet odottavat niitä, jotka rohkenevat ylittää rajan ja astua Lapin maaperälle. Heikkohermoisimmat kääntyvät heti, kun näkevät kyltin ilmoittavan tietoliikenneyhteyksien katkeamisesta. Hauen kutsu on pakottava ja Elina Ylijaako palaa joka vuosi takaisin kotikyläänsä uusimaan sopimuksen elämän kanssa. Karilan romaanissa itäinen Lappi elää omaa persoonallista elämäänsä, jossa rakkaus, mytologia ja luonto kietoutuvat herkulliseksi ja koskettavaksi lukuelämykseksi.
Juhani Karila (s. 1985) on kotoisin Itä-Lapista, Pelkosenniemen Kairalan kylästä. Hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja toimittaja. Aiemmat teokset: Gorilla ja Omenakrokotiilin kuolema.
4.Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa, WSOY
Kirjassa eletään kesän alkua vuonna 1945. Joukko Suomesta Saksaan lähteneitä naisia kokee yllätyksen joutuessaan hyljätyksi ja istutetuksi autoon matkalle jonnekin. Heidät kuitenkin päästetään vapaaksi Norjan ja Suomen rajalla. Alkaa viiden naisen matka läpi erämaan kohti kotia. Matkan aikana pohditaan omaa elämää ja tehtyjä ratkaisuja ja niistä kumpuavaa syyllisyyttä. Naiset eivät myöskään tiedä minkälaiseen todellisuuteen palaavat. Teos on erilainen vaellusromaani ja se valottaa Lapin sotaa ja sen jättämiä jälkiä erityisesti naisten näkökulmasta.
Tommi Kinnunen (s.1973) työskentelee äidinkielenopettajana. Hän on kotoisin Kuusamosta ja asuu nykyään Turussa. Aiemmat romaanit: Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti.
5.Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa, Otava
Rautiaisen esikoisromaanissa kulkee rinnakkain sodan ajan tapahtumat ja jälleenrakentamisen aika. Keväällä 1944 tulkki Väinö Remes pitää päiväkirjaa Inarin vankileirin tapahtumista. Kesällä 1947 valokuvaaja Inkeri Lindqvist saapuu Enontekiölle selvittämään sodassa kadonneen miehensä kohtaloa. Romaani on kuvaus Lapin jälleenrakentamisesta, vankileirien epäinhimillisistä oloista ja suomalaisesta rotututkimuksesta. Se nostaa esille myös saamelaisten pakkosuomalaistamisen Bigga-Marjan tarinan kautta.
Petra Rautiainen (s. 1988) on kotoisin Lapinlahdelta Pohjois-Savosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi historian alalta, työskennellyt toimittajana ja opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.
6.Seppo Saraspää: Kaulahopeiden taru, Karisto
Seppo Saraspään historiallinen seikkailuromaani sijoittuu rautakautiseen Pohjolaan. Kainuunmereltä kotoisin oleva ja orjaksi joutunut Karri pääsee islantilaisen kapteeni Olofrin miehistön mukana hurjille ryöstöretkille Norjan rannikolle, Hämeeseen ja Laatokalle. Miekalla on käyttöä mutta myös Karrin kielitaidolla. Suur-Bolgariasta karkotetun ruhtinaan jalkavaimo Faizahin, Olafrin ja Karrin reitit kohtaavat ja monien vaiheiden jälkeen Faizahin kaulakorut päätyvät Inarinjärven rannalle. Laatokalla munkki pelastaa Karrin hengen ja Karri kääntyy kristinuskoon, jossa miekkaan tottuneelle on uutta opittavaa.
Seppo Saraspää (s. 1946) on inarilainen kirjailija, jolla on laaja tuotanto. Hän löysi syksyllä 2003 rautakaudelta peräisin olevan hopea-aarteen Inarinjärven Nanguniemestä.
Ehdokkaat 2021
Palkintokriteerit:
1. Teos sijoittuu Lappiin tai on lappilaisen tai lappilaislähtöisen henkilön kirjoittama
(= kirjailija asuu tai on asunut merkittävän osan elämästään Lapissa).
2. Aikuisten suomenkielinen kaunokirjallinen teos: lyriikka, proosa, sarjakuva.
3. Vuoden 2021 palkintoa tavoittelevat marras-joulukuussa 2018, 2019, 2020 ilmestyneet kirjat.
4.Suomen saamenkieliltä mainittuina vuosina suomeksi käännetyt teokset.
RUNOT
Ahmasalo, Riitta: Samaa vihreää minä. Omakustanne, 2019.
Aho, Valde ja Zueva Varvara: Neitoperho: runokirja. Omakustanne, 2019.
Aikio, Inger-Mari: 69 cuoldda = 69 pylvästä, DAT, 2018.
Andersson, Risto: Ryppyjen takaa. BoD, 2018.
Andersson, Risto: Sinä. BoD, 2018.
Autio, Mika: Vaeltajan koti ei ole murheen laaksossa. Mediapinta, 2019.
Ervasti, Petri Tapani: Etäisyyden päästä näen. BoD, 2018.
Grönqvist, Jenni: Mestauskalliolta mereltä: runoja rantakaupungille. Väyläkirjat, 2019.
Haaja, Raimo: Askeleita elämässä. Mediapinta, 2019.
Haaja, Raimo: Joulun tekijä. Mediapinta, 2020.
Haaja, Raimo: Päättymätön virta. Mediapinta, 2020.
Haaja, Raimo: Valoa ja varjoja. Mediapinta, 2020.
Hakko, Sari: Minusta. Minuksi. Kulttuuritarha, 2019.
Harjumaa, Pentti: Rivien välissä riittejä. Pienkustantaja Revontulet, 2019.
Harjumaa, Pentti: Sanomatonta: maan ja taivaan välillä. Väyläkirjat, 2019.
Helama, Samuli: Kuva kuvas. Oppian, 2019.
Holmberg, Niillas: Jalkapohja. Gummerus, 2019.
Härönen, Milja: Kotikoivun juurilla. Mediapinta, 2020.
Isometsä, Juhani: Ajatuksen voimalla. Omakustanne, 2019.
Isotalus, Alpo: Saaressa rannan leppä. Mediapinta, 2019.
Junno-Pihlainen, Eija: Jää luo. Omakustanne, 2018.
Junno-Pihlainen, Eija: Kiven kolossa. Omakustanne, 2018.
Junno-Pihlainen, Eija: Luonto meissä. Omakustanne, 2018.
Junno-pihlainen, Eija: Sydän kultaa. Omakustanne, 2018.
Juntunen Max: Runosuo(ni): runoja vuosilta 1978-1979 ja 2019-2020. Juntuman Productions, 2020.
Karhunen, Marjo: Hiljaisen tien jäähyväiset. Mediapinta, 2019.
Kariniemi, Olli: Vaskaajien maa.BoD, 2020.
Karvonen, Pirjo: Oma sana. Mediapinta, 2018.
Karvonen, Pirjo: Luonto ON. Mediapinta, 2019.
Karvonen, Pirjo: Rakkaus ON. Mediapinta, 2019.
Koivisto, Anne: Särkynyt mieli. Mediapinta, 2019.
Kokkola, Markku: Musta tuntuu – ja valkea: runoja. Atrain&Nord, 2020.
Kokkola, Ritva: Linkola: runoja. Atrain&Nord, 2020.
Kotiranta, Arja: Roudan jälkeen: kuvia ja runoja Lapista. Osuuskunta Smartisti, 2019.
Kovanen, Suvi: Jotta muistaisin. Mediapinta, 2019.
Kraatari, Anita: Keväästä syksyyn laulavat linnut. Omakustanne, 2018.
Kälkäjä, Mirjam: Runokirja. Atrain & Nord, 2019.
Kälkäjä, Mirjam: Petsamon jäljet. Atrain&Nord, 2020.
Lampela, Heidi: Pidäthän minusta huolta. Mediapinta, 2020.
Lampela, Sanna: Ja silti uskon rakkauteen. Omakustanne, 2019.
Lassila, Lauri Taneli: Uuden vuosituhannen teräsmies. Kirjokansi, 2020.
Lukkarila, Anne: Tankakaruselli. AK kustannus, 2019.
Luokkala-Nevalainen, Heli: Punainen maailmanpyörä. Atrain & Nord, 2018.
Maijala, Pirjo: Sokerileipuri. Mediapinta, 2018.
Matinlompolo, Unto & Vaarula, Satu: Uni ja aurinko : elämän tuntoja kuvin ja sanoin. Väyläkirjat, 2019.
Osola, Pirjo: Maalaisin sunnuntaitaulun. Väyläkirjat, 2019.
Osola, Pirjo: Yhden kynän verran. Väyläkirjat, 2020.
Paldanius, Maria: Kaiken maailman (lika)pyykkiä. Omakustanne, 2019.
Panula, Kimmo: Mitä vittua? Mediapinta, 2018.
Puro, Pälvi: Kompromissinkestävä. Väyläkirjat, 2019.
Pyhtinen, Elli: Tähtienkeli kuiskii. Mediapinta, 2019.
Rantala, Pirjo: Puolivallaista purkulankaa. Mediapinta, 2018.
Rantala, Pirjo: Tunteista temmattua. Mediapinta, 2020.
Rauhala, Niilo: Puitten kauneus kulkee mukanamme. Atrain&Nord, 2020.
Ronkainen, Maria: Kun on perhosen lennon ilta, saatan muistaa. Mediapinta, 2019.
RunoRoi-kaa : runoantologia. Omakustanne, 2020.
Silvén, Mirjam: Sydämeni joiku. Väyläkirjat, 2019.
Silveri, Sini: Titaanidisco. Poesia, 2020.
Sääskilahti, Liisa: Nuin se oli ennen: murrerunoja. Väyläkirjat, 2019.
Tapio, Joonas: Kahden maailman välissä. Mediapinta, 2020.
Tavi, Tapani: Pohjoinen kiva: Heimo Lujan neljä päivää. Omakustanne, 2019.
Tolppanen, Elisa: Vieläkö kerran. Mediapinta, 2019.
Untamo, Ritva; Aho Valde: Lapin sydämessä. Omakustanne, 2019.
SARJAKUVAT
Kaihua, Olli: Sydänpalasia ja muita sarjakuvia. Omakustanne, 2019.
Kukko, Aapo: Sosialisti ja nihilisti. Arktinen banaani, 2019.
ROMAANIT
Akola, Lauri: Johannes. Väyläkirjat, 2019.
Alamaunu, Reijo: Ikimetsien ikoni. Myllylahti, 2019.
Avoin kirjoittajaryhmä: O-joen kaarnalaivojen purjeissa: antologia. Omakustanne, 2019.
Avoin kirjoittajaryhmä: Hilla : antologia. Omakustanne, 2020.
Grönqvist, Jenni & Remes, Päivi: Miksi kissa ei naura: satuja aikuisille. Hyppyhiiri, 2019.
Hannula, Oili: Uuteen alkuun. Väyläkirjat, 2019.
Havaste, Paula: Vierashuoneet. Gummerus, 2019.
Havaste, Paula: Morsiusmalja. Gummerus, 2020.
Heikka, Anneli: Paluu. Omakustanne, 2019.
Heikkilä, Akseli: Veteen syntyneet. WSOY, 2019.
Heinonen, Asko Ilmari: Köyhän miehen Odysseia. Omakustanne, 2020.
Henriksson, Ralf: Tunturiahma. Karisto, 2020.
Hiltunen-Haavikko, Anneli: Leevi ja noidanlukko. Omakustanne, 2019.
Hirttiö, Kalevi: Nokipannun uumenista. Myllylahti, 2019.
Huhtala, Jarmo: Perseennuolijan hirviseura. Atrain & Nord, 2019.
Huilaja, Janne: Tunkeilija. Atrain&Nord, 2019.
Hyttinen, Veli-Matti: Ketunkolo eli Käpykaartilaisen päiväkirja. Osa 5. Etulinja-Kustannus, 2018.
Hyttinen, Veli-Matti: Nussimajänkän jääkärit. Osa 6. Etulinja-Kustannus, 2019.
Hyttinen, Veli-Matti: Nussimajänkän jääkärit. Osa 7. Etulinja-Kustannus, 2020.
Hyvönen, Tapani: Nousevan auringon talo. Atrain&Nord, 2020.
Impiö, Timo: Uhka. BoD, 2018.
Inarin kansalaisopiston kirjallisuuspiiri Sanasepot: Valokirja : 68,6579°N 27,5463° E. Omakustanne, 2020.
Isometsä, Juhani: Niittypirtti. Omakustanne, 2019.
Jaatinen, Pekka: Suomussalmi. Johnny Kniga, 2019.
Jurvelin, Pirkko: Kun elämä yllättää. Kustannus HD, 2018.
Jurvelin, Pirkko: Kun elämä lahjoittaa. Kustannus HD, 2020.
Jääpeilin kiteitä (antologia). Omakustanne, 2019.
Kaisanlahti, Janne: Falkin emäntä. Väyläkirjat, 2019.
Karila, Juhani: Pienen hauen pyydystys. Siltala, 2019.
Katajamäki, Unto: Veritorstai. Bookcover, 2020.
Kaulanen, Kari: Kylä tunturien sylissä (Kuuramäki II). Väyläkirjat, 2020.
Kauppinen, Hannu: Helteen havahduttamat. Arktinen banaani, 2020.
Kinnunen, Seppo T.: Valkoinen paita. Atrain & Nord, 2019.
Kinnunen, Seppo T.: Kärsivällisyys kaiken voittaa. Atrain&Nord, 2020.
Kinnunen, Tommi: Ei kertonut katuvansa : vaellusromaani. WSOY, 2020.
Knuuti, Markku: Taivas ja kylä. Mediapinta, 2020.
Knuuttila, Sanna-Leena: Jäätyneet tiet. Reuna, 2020.
Koillismaakunnan kirjoittajat ry: Koillisessa enimmäkseen poutaa. Atrain & Nord, 2019.
Koivula, Erkki: Painajainen tunturissa. Atrain&Nord, 2020.
Kokkola, Ritva: Guttaperkkanukke. Atrain & Nord, 2019.
Kokkonen, Terhi: Rajamaa. Otava, 2020.
Koski, Jorma: Pohjoisen virroilta. Karisto, 2019.
Kosonen, Kristian: Isku Tornioon. Bazar, 2019.
Kovalainen, Kari: Hanhikaira. Karisto, 2020.
Kraatari, Anita: Ristin juurella. Omakustanne, 2020.
Kuivalainen, Pekka: Savolaisen vääpelin nainen. Omakustanne, 2020.
Kukkala, Eila-Henna: Maria Erätien päiväkirja. Omakustanne, 2019.
Kummu, Essi: Loiste. Tammi, 2020.
Kurkela, Anneli: Vahinko. Warelia, 2020.
Kurttila, Minna: Pysäköintiluvan haltija: iltasatu jokaiselle viikonpäivälle. Suunnittelutoimisto Tammikuu, 2018.
Kärki, Katja: Jumalan huone. Bazar, 2019.
Lahti, Erkki: Pyhillä pyyntipaikoilla. Myllylahti, 2019.
Laitila, Johanna: Lilium regale. Gummerus, 2019.
Laitila, Johanna: Synty.Otava, 2020.
Lampela, Anja: Isän lapsia. Atrain & Nord, 2018.
Laukkanen, Lauri ja Immonen Minna L.: Ihan sympaattisia tarinoita 2. Minna-kortti, 2018.
Lehes, Pertti; Suuri raito. Atrain & Nord, 2018.
Liimatta, Tommi: Saaret kuin sisaret. Like, 2019.
Lukkarila, Anne: Missiona mies. AK kustannus, 2019.
Lukkarila, Anne: Enkelilunta. Aviador, 2020.
Matinlompolo, Unto: Praatia hoon päältä. Väyläkirjat, 2018.
Matinlompolo, Unto: Mettän poika. Väyläkirjat, 2020.
Mikkilä, Ari: Erämaan polte: jahtia yli rajojen. Myllylahti, 2020.
Myllymäki, Arvo: Mies isänmaan takapihalla: historiallinen romaani. Atrain & Nord, 2019.
Mäkikangas, Virve: NiskaRusetti. BoD, 2019.
Mäkinen, Veikko: Maan kuulut ja vesien valtiaat. Nordbooks, 2019.
Mäkinen, Veikko: Ja koski vain kohisee ja kohisee. Atrain&Nord, 2020.
Niskanen, A. J.: Hyvän outous: novelleja. Arion, 2019.
Nissinen, Eija: Vain kaksi sanaa. Väyläkirjat, 2020.
Nyman, Ossi: Patriarkaatti. Teos, 2019.
Oi elämä mitä oletkaan, oot kukkia kyyneleitä: antologia viiden naisen voimin. Omakustanne, 2018.
Ollonen, Vappu: Ystävyyden palkka. Väyläkirjat, 2019.
Paasilinna, Mauri: Mustan nuolen miehet. Into, 2019.
Palmu, Ari-Pekka: Eräelämää kynällä, kameralla ja kiväärillä. Myllylahti, 2020.
Peltomaa, Martti: Simo Hurtan hiljainen syksy. Nordbooks, 2018.
Peltonen, Niko: Kevätjää. Nysalor-kustannus, 2020.
Peura, Maria: Kantajat. Otava, 2020
Pylväs, Ritva-Elina: Albertina. Väyläkirjat, 2019.
Rauanjoki, Katri: Lenin-setä ei asu enää täällä. Kustantamo S&S, 2019.
Rautiainen, Petra: Tuhkaan piirretty maa. Otava, 2020.
Ruokangas, Teuvo: Mettästysmuistoja. BoD, 2019.
Ruusuvuori, Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori Ulla: Aavikkosutten veli. WSOY, 2019.
Rönnbacka, Christian: Ruska. Bazar, 2020.
Röyhkä, Kauko: Lapsosen tie. Like, 2020.
Salin, Kaika: Ihana loitsukirja. Mediapinta, 2019.
Salminen, Sita: Lupa : eroottisia novelleja. Kosmos, 2020.
Sandberg, Timo: Kullanhuuhtoja. Karisto, 2019.
Saraspää, Seppo: Kaulahopeiden taru. Karisto, 2019.
Siliämaa, Mari: Kaikki sade alkaa ylhäältä. Toiset tarinat, 2019.
Sipola Pauli: Karivaaran nousuaika. Omakustanne, 2019.
Sipola, Pauli: Elämän myllyssä, 2019.
Sipola, Pauli: Vihertävää hulluutta. Omakustanne, 2019.
Sipola, Pauli: Karivaaralaisen elämän tuskailuja. Omakustanne, 2020.
Sipola, Pauli: Mukana muitten matkassa. Omakustanne, 2020.
Suutari, Yrjö: Kolmesti syntynyt: erätarinoita sadan vuoden ajalta. Väyläkirjat, 2019.
Suutari, Yrjö: Puu-ukko: erä- ja muita tarinoita vuosikymmenten ajoilta. Väyläkirjat, 2019.
Suutari, Yrjö: Pitkä kierros mutta lopulta lyhyt. Erätarinoita ja muita kertomuksia vuosikymmenten varrelta. Väyläkirjat, 2020.
Tallavaara, Kari: Moukku-Olli. Väyläkirjat, 2020.
Tammela, Taisto: Säynäjäjärven mysteeri. Väyläkirjat, 2020.
Tiitta, Anna: Marian luut. BoD, 2019.
Tiuraniemi, Siina: Jäämeri. Minerva, 2020.
Tuomi, Arto: Vapauden kaiho. Omakustanne, 2019.
Turunen, Marja-Leena: Tyttö tunturissa. BoD, 2020.
Tynkkynen, J. E.: Syväsukellus: omaelämäkerrallinen tarina. BoD, 2019.
Törmänen, Tarmo: Aika kultaa. Atrain&Nord, 2020.
Utriainen, Janne Simonpoika: Myrskyn koti. Karisto, 2020.
Vaahtera, Veera: Vedet silmissä. Tammi, 2020.
Vanhatalo, Pauliina: Tuulesta temmattu elämä. Tammi, 2019.
Varis, Markku: Visiot ja virukset: aikamatka. Atrain & Nord, 2019.
Vielma, Ahti: Rauha ja toivo. Väyläkirjat, 2019.
Virtanen, Esko A.: Telakalta tunturiin. Sunkirja, 2020.
Vuori-Kemilä, Anne: Mustaa jäätä. Karisto, 2020.
Vuorinen, Reijo: Kullankaivaja Mooses Söpö. Mediapinta, 2018.
Väisänen, Tuula: Uula-Antin tekohampaat : kalatehdasromaani. Atrain&Nord, 2019.
Väänänen, Veikko: Palokarhut. BoD, 2020
Waris, Helena: Nuorgamin vettä. Like, 2019.
Ylinampa, Juho: Pelasta Hannes. Jymy-kustannus, 2018.